POLIOTARINOITA

tarinoita   elämänkertoja   kerrot tarinasi    medialinkit

Suomalaisten poliokokemusten
kirjo yksiin kansiin
Jo vuosien ajan polioselviytyjien piirissä on elänyt ajatus poliokokemuksien kokoamiseksi. Kokemuksien kirjaamisella on kiire, koska me polion sairastaneet alamme olla katoava luonnonvara. Meidän jälkeemme ei ole ketään kertomassa, mitä on olla polioselviytyjä Suomessa.

Tälle sivustolle kertyviä elämäkertoja lukiessa voi havaita, että kokemuksemme ovat monenkirjavia. Toista polio on purrut syvälle hengityslihaksiin, toista vain kevyesti vasempaan nilkkaan. Yksi on saanut alan huipputietämykseen perustuvaa kuntoutusta, toinen sai parantua itsekseen, kolmatta leikattiin leikkaamasta päästyä. Monille vasta polion myöhäisoireet toivat polion takaisin elämään.

Kirjoittaminen kiteyttää muistoja
Moni tarinansa kirjoittanut on jälkeenpäin kiitellyt, miten oman tarinan kirjoittaminen on ollut vahva ja selkiyttävä kokemus. Polio on kirjoittamisen myötä asettunut omalle paikalleen elämän kokonaisuudessa. Siksi omat kokemukset kannattaa kirjoittaa muistiin, vaikka niitä ei heti vielä julkaistaisikaan. Kerro tarinasi!

Linkkejä jo julkaistuihin tarinoihin
Polioselviytyjien kokemuksia on julkaistu esimerkiksi lehtiartikkeleina ja kirjoissa. Myös internetissä on monia tarinapätkiä. Jos ja kun huomaat julkaistun tarinan, kerro siitä, niin saamme sen medialinkki -listaan. Olisi myös mukavaa, jos saisimme tarinoista pieniä otteita elämäkertoihin. Lähetä linkki kotisivuillesi.