POLIOTARINOITA

 

Kirjallisuutta

Netissä

Aikakausi-
lehdissä

Muuta

Linkkejä

Kirjoja suomeksi

Aro, Olli:Elän hengityslaitteessa 

Reportaasi eräältä rintamalta. Otava 1964. Kirja on erinomaisen hauskasti kirjoitettu kuvaus aikuisen hengityshalvautuneen elämästä ja hengityshalvautuneiden yhteistöstä Auroran sairaalassa 1950 -luvulla. 

Farrow, Mia: Helmikuun perhonen 

Elämäkerrassaan saippuasarja Payton Placesta tuttu näyttelijä kertoo polion vaikutuksista omaan elämäänsä. Kirjassaan The Polio Paradox, Richard Bruno kertoo Mian kamppailusta polion myöhäisoireiden kanssa. 

Komsi, Annikki: Kuin veteen piirretty viiva

SLEY-kirjat 1980. Poliotarinoiden nimimerkki "Kukkakauppias" kertoo eläväisesti elämästään: lapsena sairastetusta poliosta, keuhkotaudista ja ja tilapäisestä sokeudesta. Erityisesti sairaalajaksot olivat niin eläviä, että maailmaan oli helppo sukeltaa. Annikin toinen kirja "Siipeni hennot ja murtuneet" keskittyy kertomaan tubi-parantolan elämästä.

Hengityslaitepotilaat: Juhlajulkaisu Hengityshalvauspotilaat  ry 5O - vuotta. 2006 

Polion sairastaneet perustivat yhdistyksen, mutta nyttemmin jäsenistössä on yhä enemmän muista syistä hengitysapua saavien kertomuksia. Kirjassa on kaksi poliotarinaa. Kirjassa avartavia kuvia.

Pöyry, Sirkka: Aikalampi. 2008 

Kirja kertoo neljän Raajarikkoisten koulua käyneen polioselviytyjän tarinan. Sinikka Pöyry on Leila Pätärin kaksoissisar, joten Leilan tarina tulee kerrottua sisaren suodattamana. Mukana ovat myös Leilan aviomies Arto ja tämän luokkatoveri Topi E. Neljäs tarina on Pirjon, joka johon Sinikkakin ehti tutustua kouluaikoina. 

Rajanummi, Vieno. Jätä ovi auki. 1964
Sjövall, Gunilla & Könkkölä, Maija: Ihmisen tie. Matkalla Anneli Westerisen kanssa

Kynnys 1988.

Vilkkonen, Lauriina: Siipipyörillä. WSOY 2000 

Osittain kuvitteellinen romaani tunnetun suomalaisen poliovaikuttajan elämästä. Tapahtumapaikkana on Aurinkorannikko. Todentuntunen kuvaus lähiomaisen kertomana perustuu tarkkoihin elämäkerrallisiin tosiasioihin. Polion itse kokenut lukija tunnistaa aidon kertomuksen.

Kirjoja ruotsiksi

Richette, Christian (toim): Poliominnen

Polioskadade skriver om sitt liv och sitt arbete. 1996. ISBN/ISSN: 91-7108-390-1 Voisiko tämä olla suomalaisen kirjan esikuva?

Kirjoja englanniksi

Backman, Margaret E.: The Post-Polio Experience

Psychological Insights and Coping Strategies for Polio Survivors and Their Families. iUniverse, ilmestynyt maaliskuussa 2006. Backman on kliininen psykologi, joka antaa ideiota siitä, miten polioselviytyjä voi käsitellä sitä tunnemyrkyä, jonka polion myöhäisoireet tuottavat ja miten hän selviää sosiaalisen ympäristönsä kanssa.

Bruno, Richard L.: The Polio-Paradox

What you need to know. Warner books, 2002. Kirja on todellinen perusraamattu, johon on koottu toisaalta jo unohtunutta tietoa, joka on saatu polioon kuolleiden ruumiinavauksista sekä nykypäivän ohjeita polion myöhäisoireiden hallitsemiseen. +++

Gould, Tony: A Summer Plague. Polio and Its Survivors

Yale University Press, 1997. Gould on britti ja hän sairastui polioon 20-vuotiaana vuonna ja kertoo paitsi omasta kokemuksestaan, myös polion historiasta. Kirja on kirjoitettu järjellä ja sydämellä eli siinä on koskettavia kertomuksia.

Halstead, Lauro S: Managing Post-Polio. A Guide to Living Well with Post-Polio Syndrome

ABI Professional Puplications, 1998. Kirja on lääkärinä, psykologina, sosiaalityöntekijänä, juristina ym. aloilla toimivien polioselviytyjien kirjoittama monipuolinen ja pätevä opas polion myöhäisoireista selviämiseksi. Viimeisessä luvussa sivulta 191 lähtien on henkilökohtaisia poliotarinoita Yhdysvalloista. +++

Oshinsky, David M. Polio: An American Story

Oxford University Press, ilmestynyt huhtikuussa 2005. Polion poliittinen historia. Polion tarina on kertomus siitä, miten osaava suhdetoiminta auttoi taudin selättämisessä, Salkin ja Sabinin kiistoista yms.

Shell, Marc: Polio and Its Aftermath

The Paralysis of Culture. Harvard University Press, ilmestynyt kesäkuussa 2005. Polioselviytyjä Shell vertaa polion aiheuttamaa hysteriaa nykyiseen terrorismin pelkoon. Oltiinko me poliot niin pelottavia?

Silver, Julie K.: Post-Polio Syndrome. A Guide for Polio Survivors and Their Families

Yale University Press, uusittu painos, 2002. Julie on fysiatri ja hänen sisarensa on sairastanut polion. Kirja on hyvin ymmärtäväinen, mutta ehkä lääketieteellinen. ++

Wilson, Daniel J.; Living with Polio. The Epidemic and Its Survivors

University Of Chicago Press, ilmestynyt huhtikuussa 2005. Wilson on polioselviytyjä ja oikea historioitsija, joka on koonnut 150 selviytyjän tarinan. Wilson kuvaa, miten lääkärit vähättelivät erityisesti mustaihoisten vammoja.