Jäsenpalvelumme:
- Neuvontapalvelut
- Kuntoutus- ja sopeutumis-
valmennuskurssit - Paikalliset kuntoutusryhmät
- Poliolehti
- Vapaa-ajan toiminta
- Järjestötyö ja vaikuttaminen
Liity jäseneksi
Sääntömääräiset
vuosikokouksetNyt uutta
Polioinvalidien
kuvakalenteri
vuodelle 2010Tilaa heti
Polioliitto.com
Polioinvalidit ry
Polioinvalidit ry on polion sairastaneiden oma, vuonna 1955 perustettu valtakunnallinen yhdistys.
Yhdistyksellä on kahdeksan (8) paikallisjärjestöä, jotka järjestävät toimialueellaan monipuolista toimintaa.
Jäseniä yhdistyksessä on noin 3 500, joista polion sairastaneita noin 1 200. Muut jäsenet ovat kannatusjäseniä, poliovammaisten perheenjäseniä ja ystäviä, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä muita toiminnasta tai toiminnan tukemisesta kiinnostuneita.
Tietoa ja osallistumista
Polioinvalidit ry järjestää mm. kuntoutuskursseja ja –tapahtumia, seminaareja, kerhoja, virkistysviikonloppuja, jumpparyhmiä, retkiä ja matkoja.
Yhdistyksen jäsenet voivat käyttää myös kaikkia Suomen Polioliitto ry:n tarjoamia palveluja.
Polioliiton neuvontapalveluista saa tietoa mm. poliosta ja polion myöhäisoireista,
liikunta- ja virkistysmahdollisuuksista, kuntoutuskursseista, sosiaalieduista jne.
Alueellinen toiminta
Paikallisosastomme ja niiden toiminta takaavat monipuolisen asiantuntemuksen,
vertaistuen ja vapaa-ajan toiminnan eri puolilla Suomea. Paikallisosastot tuntevat oman alueensa ja valvovat alueella asuvien polion sairastaneiden ja heidän läheistensä oikeuksien toteutumista.
Näin ne myös pystyvät parhaiten opastamaan ja tukemaan useimmissa edunvalvontakysymyksissä ja aktiivijäsenet tarjoavat mahdollisuuden luottamukselliseen vertaistukeen.

