Vammaispalvelulaki

Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain syyskuun alusta voimaan tulevilla muutoksilla edistetään suunnitelmallisesti vaikea- vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta sekä muita perus- ja ihmisoikeuksia. Tavoitteena on myös lisätä vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin.

Vammaispalvelujen ja tukitoimien tarve on selvitettävä vammaisen henkilön tilanteen ja olosuhteiden edellyttämällä tavalla. Selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä kun vammainen henkilö tai hänen laillinen edustajansa, omaisensa tai muu henkilö tai viranomainen on ottanut yhteyttä kuntaan palvelujen saamiseksi (3 a §)Palvelutarpeiden selvittämiseksi pääsääntönä on kotikäynti tai vähintään asiakkaan henkilökohtainen tapaaminen.

Vammaispalvelulain muutoksista

  • Otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen tarve.
  • Palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvitys aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun hakija tai muu on ottanut yhteyttä kunnan viranomaiseen.
  • Laadittava palvelusuunnitelma.
  • Palvelusuunnitelma on tarkistettava tarpeen mukaan.
  • Päätökset tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus on tehty.
  • Laki on toissijainen (sosiaalihuoltolaki, vammaispalvelulaki, kehitysvammalaki).
  • Avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.

Vammaispalvelulain kolmanteen pykälään on lisätty uusi 2 momentti, jonka mukaan palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve. Säännös korostaa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 8 §:ssä olevien asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja osallistumista koskevien säännösten huomioon ottamista.

Palvelusuunnitelma laadittava viivytyksettä
Palvelutarpeen selvittäminen on välttämätön osa yksilöllisen palvelusuunnitelman valmistelua. Suunnitelma on laadittava ilman aiheetonta viivytystä ja pääsääntöisesti yhteisymmärryksessä asiakkaan itsensä kanssa aina, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muuten ole ilmeisen tarpeetonta.
(3 a §)

Henkilökohtainen apu:
Välttämätön avustaminen kotona ja kodin ulkopuolella

  1. päivittäisissä toimissa
  2. työssä ja opiskelussa
  3. harrastuksissa
  4. yhteiskunnallisessa osallistumisessa
  5. sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä

Avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa
Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toiminta-rajoitteista.
Päivittäiset toimet, työ ja opiskelu; apua järjestettävä siinä laajuudessa, kuin vaikeavammainen välttämättä tarvitsee.
Harrastukset, yhteiskunnallinen osallistuminen, sosiaalinen vuorovaikutus; apua järjestettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa (siirtymäajan jälkeen eli v. 2011).

Palvelusuunnitelmasta on riittävän yksityiskohtaisesti käytävä ilmi asiakkaan yksilöllinen tilanne niiltä osin kuin se vaikuttaa palvelujen sisällöstä, järjestämistavasta ja määrästä päättämiseen. Vammaan ja sairauteen liittyvien seikkojen ohella asiakkaan yksilöllisen tilanteen selvittäminen vaatii huomion kiinnittämistä myös hänen sosiaaliseen asemaansa (mm. työssäkäynti, opiskelu, asumismuoto, perhesuhteet). Erityishuolto-ohjelmaan kirjataan edelleen kehitysvammaisille henkilöille kehitysvammalain nojalla järjestettävät erityishuollon toteuttamiseksi tarvittavat palvelut.

Asiakas on ohjattava hakemaan palvelusuunnitelmaan kirjattuja palveluja ja tukitoimia. Lähtökohtaisesti suunnitelmaan kirjatut palvelut ja tukitoimet tulee asiakkaalle myöntää ellei ole perusteltua syytä menetellä toisin. Suunnitelmasta poikkeaminen on päätöksessä aina erikseen perusteltava.
Palvelusuunnitelma on tarkistettava asiakkaan tarpeiden ja olosuhteiden muuttuessa sekä muutenkin tarpeen mukaan (3 a §). Suunnitelmaan voidaan myös merkitä tarkistamisajankohta Vähimmäisaika tarkistamiselle ja arvioinnille on kaksi – kolme vuotta.

Päätökset asiakkaiden hakemuksiin on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi on säädetty että enimmäisaika päätösten tekemiselle on kolme kuukautta palvelun tai tukitoimen hakemisesta (3 a §). Määräajasta poikkeamiseen voi oikeuttaa jokin erityinen syy kuten esimerkiksi vamman tai sairauden harvinaislaatuisuuteen liittyvä palvelutarpeen selvittämisen vaativuus. Päätös on luonnollisesti tehtävä heti kun asia on valmis päätettäväksi.

Kunnalla on erityinen järjestämisvelvollisuus seuraaviin vaikeavammaisille tarkoitettuihin palveluihin ja tukitoimiin (subjektiivinen oikeus):

  1. Asunnon muutostyöt, sekä asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet
  2. Kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen
  3. Palveluasuminen
  4. Tulkkipalvelut
  5. Päivätoiminta
  6. Henkilökohtainen apu

Vammaispalvelulaki ensisijaiseksi kehitysvammalakiin nähden
Vammaispalvelulain ja kehitysvammalain keskinäinen soveltamisjärjestys muuttuu nykyisin lakien soveltamiskäytännössä omaksutusta järjestyksestä siten, että vammaispalvelulaista tulee ensisijainen kehitysvammalakiin nähden. (4 §)

Kehitysvammalain tarkoitusta, soveltamisalaa sekä palveluja koskevat säännökset säilyvät ennallaan. Näin vammaispalvelulain uudet säännökset eivät merkitse muutoksia erityishuoltopalvelujen järjestämiseen niiden tarpeessa oleville henkilöille. Kehitysvammalain nojalla palveluja on järjestettävä silloin, jos vammaispalvelulain mukaiset palvelut ja tukitoimet eivät ole asiakkaalle riittäviä tai sopivia.

Vaikeavammaisuus henkilökohtaisen avun järjestämisen edellytyksenä
Henkilökohtaista apua on järjestettävä sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle, joka pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi tarvitsee välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen päivittäisistä toiminnoista (8 c §).

Vammaispalvelulaki
Kaikille vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet, jotka kunta voi toteuttaa talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa:

  1. Kuntoutusohjaus
  2. Sopeutumisvalmennus
  3. Päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa tarvittavat välineet, koneet ja laitteet
  4. Ylimääräiset vaatekustannukset
  5. Ylimääräiset erityisravintokustannukset
  6. Muut tarpeelliset palvelut

Välttämättömästä ja toistuvasta toisen henkilön avun tarpeesta on kyse silloin kun vaikeavammaisen henkilön avun tarve on määrällisesti runsasta tai silloin kun se on määrällisesti vähäisempää, mutta toistuvaa. Lähtökohtaisesti mitään ryhmää ei ole suljettu henkilökohtaisen avun järjestämisen ulkopuolelle vamman tai sairauden laadun tai diagnoosin perusteella. Myöskään vaikeavammaisen henkilön ikääntyminen ei sulje häntä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle ja palvelut on järjestettävä tällöin vammaispalvelulain mukaisesti.

Henkilökohtaisen avun yksilöllinen luonne edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä sekä avun sisältö että toteutustavat. Hänen on kyettävä ottamaan kantaa avun tarpeisiinsa ja niihin vastaamisen tapoihin. Vaikeavammaisen henkilön kuulemisessa voidaan tarvittaessa käyttää esimerkiksi tulkitsemista sekä kommunikaation apuvälineitä ja -menetelmiä. Myös omaisten ja läheisten asiantuntemukseen voidaan tukeutua, mutta avun tarpeen määrittelyn ei tule täysin perustua toisen henkilön esittämiin näkemyksiin.
Jos henkilön avun ja avustamisen tarpeet perustuvat pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulee niihin vastata muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen ja tukitoimien avulla. Tällöin on usein kyse tilanteista, joissa vaikeavammainen henkilö ei itse kykene määrittelemään avuntarpeitaan, vaan määrittelystä vastaa joku toinen henkilö.

Erityistä velvollisuutta henkilökohtaisen avunjärjestämiseen ei myöskään ole, jos hyvin vaikea- tai monivammaisen henkilön huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein (8 § 2). Tämä koskee tilanteita, joissa vaikeavammainen henkilö tarvitsee, vaativaa ja monialaista erityisosaamista sekä ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa edellyttäviä palveluja. Säännös koskee myös tilanteita, joissa henkilö on jo palvelu- tai hoidontarpeensa kannalta perustellusti laitoshoidossa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössään (StVM 32/2008 vp) ilmaiseman kannan mukaan kuitenkin myös laitoshoidossa oleville vaikeavammaisille henkilöille tulee mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoja yhteiskunnallinen osallistuminen.

Vaikeavammaisilla lapsilla on oikeus vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun silloin, kun he eivät ole vanhempiensa ja muiden huoltajiensa välittömän ja jatkuvan valvonnan ja hoivan tarpeessa vaan voivat itse ainakin osittain vaikuttaa ja tehdä päätöksiä omasta toiminnastaan. Mitään tiettyä ikää ei voida asettaa mittariksi, vaan lapsen yksilölliseen tilanteeseen ja kehitystasoon tulee kiinnittää huomiota. Mikäli vaikeavammaisen lapsen avun tarve edellyttää pääosin sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti, tulee siihen vastata muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön perusteella.
Henkilökohtaisen avun sisällöt ja määrät

  • Henkilökohtainen apu kohdistuu niihin toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avun tarkoitus (8 c §) on auttaa vaikeavammaista henkilöä omien valintojensa toteuttamisessa niin kotona kuin kodin ulkopuolella
    • päivittäisissä toimissa
    • työssä ja opiskelussa
    • harrastuksissa
    • yhteiskunnallisessa osallistumisessa
    • sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten henkilökohtaista apua on järjestettävä kunkin vaikeavammaisen henkilön välttämättä tarvitsemassa laajuudessa. Avun määrän arviointi on sidoksissa perustuslaissa säädettyyn jokaisen oikeuteen välttämättömään huolenpitoon eli ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvaan(l9 1) sekä riittävien palvelujen turvaamiseen jokaiselle (19 § 3).

Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa lähtökohtana pidetään sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Koska ihmisarvoisen elämän edellytysten täyttyminen edellyttää myös maiden inhimillisten tarpeiden kuin perustarpeiden tyydyttämistä, on huomiota kiinnitettävä myös erilaisiin sosiaalisiin tarpeisiin vastaamiseen sekä vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksiin toteuttaa itseään.
Päivittäiset toimet ovat yleisesti elämässä tapahtuvia asioita kuten liikkuminen, pukeutuminen, hygieniasta huolehtiminen, vaate- ja ruokahuolto, kodin siivous sekä asiointi. Niihin luetaan myös vaikeavammaisen henkilön huollossa tai hoidossa olevan lapsen päivittäisin toimiin osallistuminen, Palveluasumisen tai asumispalvelujen piirissä oleville vaikeavammaisille henkilöille henkilökohtaista apua on järjestettävä myös kodin ulkopuolisiin päivittäisiin toimiin heidän välttämätöntä avuntarvettaan vastaavalla tavalla.

Henkilökohtainen apu työhön ja opiskeluun määritellään samoista lähtökohdista käsin kuin vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa. Työllä tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvan toiminnan lisäksi yritystoimintaa. Opiskeluna pidetään vastaavasti jonkin tutkinnon tai ammatin saavuttamiseen tähtäävää opiskelua tai sellaista opiskelua, joka vahvistaa vaikeavammaisen henkilön ammattitaitoa ja työllistymisedellytyksiä. Tällaiseksi opiskeluksi on katsottava myös vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Koululaiselle annettava apu voi kattaa esimerkiksi kotitehtävissä avustamisen kouluajan jälkeen. Henkilökohtaista apua voi olla tarpeen järjestää myös ulkomaille suuntautuvien loma- ja työmatkojen ajaksi.

Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen kuten ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitämiseen kodin ulkopuolella on järjestettävä henkilökohtaista apua vähintään 10 tuntia kuukaudessa vuosina 2009-2010. On tärkeää huomioida tuntimäärää mitoitettaessa palvelusuunnitelmaankin sisältyvä arvio vaikeavammaisen henkilön yksilöllisestä elämäntilanteesta ja siihen liittyvästä avuntarpeesta, joka voi olla paljon runsaampi kuin laissa määritelty vähimmäismäärä. Laissa säädetty vähimmäistuntimäärä ei ole ehdoton, vaan henkilökohtaista apua voidaan järjestää edellä mainittuihin tarkoituksiin alle 10 tuntia kuukaudessa, jos avun tarve ei ole vammaisen henkilön kohdalla sitä suurempi. Vuodesta 2011 vähimmäistuntimäärä on 30 tuntia kuukaudessa, ellei vähäisempi määrä turvaa välttämätöntä avun tarvetta näissä toiminnoissa.
Henkilökohtaisen avun järjestämistavat

Järjestämistavasta päätettäessä on aina otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön mielipiteet ja toivomukset sekä hänen palvelusuunnitelmassaan määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.
Järjestämistavan on tuottava ja edistettävä vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää ja yhdenvertaista oikeutta elää yhteisössä sekä tehdä samanlaisia valintoja kuin muut ihmiset. Lisäksi myös henkilökohtaisen avun intiimi luonne edellyttää järjestämistavan valinnan tekemistä yhteisymmärryksessä vaikeavammaisen henkilön kanssa.
Myös järjestämistavasta päätettäessä voidaan apuna tarvittaessa käyttää tulkitsemista sekä kommunikaation apu- v•älineitä ja -menetelmiä. Täysi-ikäisen vajaavaltaisten sekä alaikäisten kohdalla voidaan osin tukeutua myös omaisten ja läheisten asiantuntemukseen mutta avun järjestämisen ja päivittäisen toteuttamisen ei tule kokonaan perustua toisen henkilön esittämiin näkemyksiin.

  • Henkilökohtaisen avun eri järjestämistapoja voidaan yhdistää toisiinsa sekä muihin vammaispalvelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön mukaisiin palveluihin ja tukitoimiin.
  • 1. Henkilökohtainen avustaja -järjestelmä
  • Vaikeavammainen henkilö toimii henkilökohtaisen avustajan työnantajana.
  • Edellytyksenä kyky ja halu työnantajana toimimiseen sekä valmiudet omaan päätöksentekoon. Tarvittaessa kunnan viranomaisten ohjattava ja autettava avustajan palkkaamiseen liittyvissä asioissa.
  • Osa työnantajavelvoitteista voidaan delegoida kolmannelle osapuolelle. Esimerkiksi palkanlaskenta ja -maksu, koulutus ja avustajavälitykseen liittyvät palvelut. Alaikäisen lapsenpuolesta työnantajana voi toimia huoltaja tai muu laillinen edustaja tai täysi-ikäisen vajaavaltaisen henkilön puolesta edunvalvoja.
  • Kunta korvaa avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kohtuulliset ja välttämättömät kustannukset kokonaisuudessaan.
  • Henkilökohtaisen avustajan palkka- tai työehtoihin ei sovelleta virka- tai työehtosopimuksia vaikeavammaisen henkilön toimiessa työnantajana. Työsuhteen ehdot määräytyvät työlainsäädäntöön perustuvien vähimmäisehtojen mukaan ellei kunta ole päättänyt paremmista ehdoista.

Korvattavia kustannuksia ovat mm:

  • Avustajan palkka sekä työnantajalle kuuluvat lakisääteiset maksut ja korvaukset (sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut, lakisääteiset työterveyshuollon maksut sekä pakolliset tapaturma ja työttömyysvakuutusmaksut).
  • Työaikalain mukaiset korvaukset pyhä- ja ylitöistä sekä vuosilomalain mukaiset korvaukset sekä työsopimuslain mukainen sairausajan palkka.
  • Vakituisen avustajan sijaiseksi palkatun henkilön palkkauskustannukset.
  • Muut avustajasta aiheutuvat kohtuulliset ja välttämättömät kulut voidaan korvata (esim. työnantajana toimimiseen liittyvät koulutuskulut ja rekrytointikulut). Lisäksi avustajan matkakulut silloin kun avustaminen edellyttää matkustamista esimerkiksi vaikeavammaisen henkilön työn tai harrastusten vuoksi.
  • Pääsääntöisesti työsuhteeseen on palkattava muu henkilö kuin perheenjäsen. Poikkeuksena ovat kuitenkin tilanteet, joissa omaisen palkkaaminen on erityisen painavasta syystä vaikeavammaisen henkilön edun mukaista (esimerkiksi äkillinen avun tarve avustajan sairaustuessa tai työsuhteen päättyessä, vaikeus löytää perheen ulkopuolista avustajaa, vammaan ja sairauteen liittyvät erityiset syyt mm. eleiden ja tunnetilojen tulkitseminen).

Voimassa olevia omaisten ja läheisten työsuhteita on mahdollista jatkaa, jos tilanne on vaikeavammaisen henkilön edun mukainen. Henki lökohtaisena avustajana työskentelevä omainen ei voi hoitaa samaa tehtävää omaishoitosopimuksen perusteella.

2. Kunta antaa vaikeavammaiselle henkilölle palvelusetelin avustajapalvelun hankkimista varten

  • Soveltuu esimerkiksi pieniin viikoittaisiin avustajatuntimääriin tai vakituisen avustajan sijaisen hankkimiseen.
  • Sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain säännöksiä. Palveluseteliä käytettäessä kunnan tulee hyväksyä ne palvelujen tuottajat, joiden palveluihin palveluseteliä voi käyttää.
  • Setelillä on voitava hankkia vaikeavammaiselle henkilölle palvelusuunnitelmassa määritelty riittävä henkilökohtainen apu. Palvelusetelin arvo on määrättävä sellaiseksi, että asiakkaalle ei jää maksettavaksi omavastuuosuutta.
  • Palvelusetelillä järjestettäviä palveluita voi tuottaa sellainen yksityinen palvelujen tuottaja, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Palveluseteliä käytettäessä palvelujen tuottajan ja vaikeavammaisen henkilön välille ei muodostu työsuhdetta eikä vaikeavammainen henkilö toimi työnantajana.
  • Palvelujen tuottajan palveluiden on vastattava vähintään sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Lisäksi kunta voi asettaa palvelujen tuottajan hyväksymiselle asiakkaiden tai asiakasryhmien tarpeisiin tai palvelujen määrään tai laatuun liittyviä vaatimuksia.
  • Palvelun tarvetta arvioivan ammattihenkilön on palvelusetelin käyttöä harkittaessa huomioitava palvelusetelin soveltuvuus vaikeavammaiselle henkilölle. Mikäli vaikeavammainen henkilö ei kykene itsenäisesti palvelusetelin käyttöön, voi tämän laillinen edustaja, omainen tai läheinen auttaa palvelusetelin valinnassa ja käytössä.
  • Vaikeavammaisella henkilöllä on aina oikeus kieltäytyä palvelusetelin käyttämisestä palvelusetelilain nojalla, jolloin kunnan on järjestettävä palvelu muulla tavalla.

3. Kunta hankkii avustajapalveluja ostopalveluna, järjestää palvelun itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Avustajapalveluja voidaan kunnassa:

  • hankkia ostopalveluna joko julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta
  • järjestää osana omaa toimintaa tai palvelutuotantoa
  • järjestää sopimuksin yhteistyössä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa.
  • Erityisesti on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset avunjärjestämistavasta sekä palvelusuunnitelmassa määritelty avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan.
Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua

  1. korvaamalla avustajan palkka- ym. kulut (vaikeavammainen toimii itse työnantajana)
  2. antamalla palvelusetelin
  3. hankkimalla avustajapalveluita tai järjestämällä palvelun itse

Yleensä avustajana ei voi toimia vaikeavammaisen omainen tai muu läheinen

Toimeenpano ja seuranta

Vammaispalvelulain soveltamisen tueksi eri tahot ovat järjestäneet ja järjestävät koulutustilaisuuksia eri puolilla maata. Vammaispalvelulain muutoksia koskevasta tiedottamisesta, kouluttamisesta, ohjauksesta ja seurannasta huolehtimaan on sosiaali- ja terveysministeriö asettanut laajapohjaisen ohjausryhmän. Tavoitteena on tukea vammaispalvelulain yhden mukaista tulkintaa ja soveltamista muun muassa internetissä julkaistavan vammaispalvelukäsikirjan avulla. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee myös erillisseurannan uudistuksen toimeenpanosta ja vaikutuksista vuosina 2009 – 2013.
Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö, Kuntainfo 4/2 009, lakimies Jaana Huhta