Omaishoidontuki

Omaishoito tarkoittaa vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoitoa kotona, omaisen toimesta. Omainen, joka tätä hoitoa antaa, on omaishoitaja. Omaishoidon tukea voidaan myöntää, jos henkilö tarvitsee hoitoa tai muuta huolenpitoa alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vian tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi. Omaishoidon tukena annetun hoitopalkkion suuruuteen vaikuttavat hoidon sitovuus ja vaativuus (Laki omaishoidon tuesta, 5§).

Omaishoitajan työ on vaativaa ja vastuuttavaa, mutta samalla se mahdollistaa kotona jatkuvan hoidon ja huolenpidon. Omaishoidosta muodostuvat hoitokustannukset ovat pienemmät, kuin jos vastaavat palvelut järjestettäisiin kunnan toimesta hoidettavalle henkilölle.

Omaishoidon tukea haetaan siltä kunnalta tai kuntayhtymältä, jonka asukkaana omaishoitoa tarvitseva henkilö on. Omaishoidon tuen hakijana on hoitoa tarvitseva henkilö. Tuesta ja sen myöntämisestä/kieltämisestä annetaan kirjallinen päätös. Jos päätös on kielteinen (osittain tai kokonaan), hylkäämisen perusteet ilmoitetaan päätöksessä. Yksittäisen asiakkaan palveluista päättää yleensä sosiaalityöntekijä tai muu sosiaalitoimen viranhaltija. Jos päätökseen on tyytymätön, siihen on mahdollisuus hakea muutosta.

Omaishoidon tuesta laaditaan sopimus hoitajan ja kunnan/kuntayhtymän välillä. Sopimus sisältää tiedot hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta, hoitajan oikeudesta lakisääteiseen vapaaseen sekä muiden vapaapäivien ja virkistyspäivien järjestämisestä sekä hoitopalkkion maksamisesta silloin, kun hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä. Omaishoitosopimus laaditaan yleensä toistaiseksi voimassa olevana. Vain erityisestä, perustellusta syystä sopimus voidaan tehdä määräaikaisena.

Laki omaishoidon tuesta (937/2005) määrittelee muun muassa omaishoidon tuen myöntämisedellytykset, omaishoitajan hoitotehtävää tukevat palvelut, omaishoitajan vapaat, hoitopalkkiot, hoito- ja palvelusuunnitelmat sekä omaishoitosopimuksen. Omaishoidon tuen myöntämisperusteista päättää kunta tai kuntayhtymä, lain ja säännösten sallimissa rajoissa.

Omaishoidon tuki sisältää aina rahana suoritettavan hoitopalkkion. Hoitopalkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Hoitopalkkio on 1.1.2020 lähtien vähintään 408,09 euroa kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava hoitopalkkio on vähintään 816,18 euroa kuukaudessa. (Esimerkiksi siirtyminen laitoksesta kotiin, äkillinen sairaus tai onnettomuudesta toipuminen ovat tällaisia. Tarkoituksena mahdollistaa hoitajan töistä pois jääminen raskaan hoitojakson ajaksi.) Hoitopalkkio maksetaan omaishoitajalle ja se on veronalaista tuloa.

Omaishoidon tuki sisältää varsinaisen hoitopalkkion lisäksi kaikki tarvittavat palvelut hoidettavalle. Tällaisia omaishoidon tukeen sisältyviä tai sitä täydentäviä palveluita voivat olla esimerkiksi apuvälinepalvelut, kotipalvelut ja kotisairaanhoito tai lyhytaikaishoito laitoksessa tai tehostetussa asumispalvelussa. Kunnan on tarvittaessa järjestettävä omaishoitajalle valmennusta ja koulutusta hoitotehtävää varten. Samoin kunnan on tarvittaessa järjestettävä omaishoitajalle hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä hänen hyvinvointiaan ja hoitotehtäväänsä tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Kunnan kanssa sopimuksen tehneellä omaishoitajalla on omaishoitolain mukainen oikeus pitää vähintään kaksi vuorokautta vapaata kalenterikuukautta kohti. Ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin hoitoon sidotuilla omaishoitajilla on oikeus vähintään kolmeen vapaavuorokauteen kuukaudessa.