Lääkkeistä

Ikääntyessä lääkeaineiden poistuminen elimistöstä hidastuu ja niiden vaikutusaika voi pidentyä. Saattaa siis olla, että ikääntyessä tuttu lääke ja lääkevahvuus voi vaikuttaa eri tavoin kuin ennen. Tällöin on hyvä kääntyä hoitavan lääkärin puoleen ja tarkistuttaa lääkelistansa. Myös apteekista voi kysyä neuvoa ongelmatilanteissa.

Sairastettu polio voi vaikuttaa

Polion jälkitilassa lääkkeet vaikuttavat yksilöllisesti eli eri ihmisillä eri tavoin. Tietyt lääkeaineet voivat vaikuttaa postpolio-oireisiin ja niiden käytöstä on hyvä keskustella lääkärin kanssa.

Beetasalpaajat vähentävät sydämen sykettä ja supistumista, samalla sivuvaikutukset saattavat aiheuttaa lihasheikkoutta, kylmäämistä, erektiohäiriöitä, huimausta ja uupumista. Myös verenkierron vaste fyysiseen rasitukseen heikkenee.

Statiinit alentavat veren kolestroliarvoja, mutta saattavat aiheuttaa lihaskipua, lihasheikkoutta ja lihaskramppeja (Hyvin harvoin myös lihasvaurioita).

Sivuvaikutuksiin liittyy veren kreatiinikinaasi (CK) pitoisuuden nousua. Tämä lihasperäinen entsyymi on hyvin herkkä ja esimerkiksi fyysinen rasitus saattaa nostaa sen pitoisuutta. Osalla polion sairastaneista on CK-arvo koholla, lihasten ylirasituksesta johtuen. Joskus se voi olla este statiinien käytölle ja siksi CK hyvä mitata ennen statiinien aloittamista

Yleisesti ottaen kannattaa muistaa, että uni-, kipu- ja rauhoittavat lääkkeet voivat lamata hengitystä. Lihaksia rentouttavat lääkkeet saattavat heikentää liikunta- ja toimintakykyä. Tulehduskipulääkkeet voivat ärsyttää vatsaa ja suolistoa. Hermostoon vaikuttavat kipulääkkeet ja kalsium saattavat lisätä ummetustaipumusta.

Keskustele hoitavan lääkärin kanssa

Ihmiset ovat yksilöllisiä ja kaikki eivät reagoi lääkkeisiin samalla tavalla. Mikäli sairaus vaatii hoitoa, on tehtävä kompromisseja ja keskusteltava lääkärin kanssa siitä, mikä on omassa tilanteessa parasta.

Jos lääkityksen yhteydessä esiintyy haittavaikutuksia, on aina keskusteltava lääkärin kanssa lääkehoidon hyödyistä oman tilanteen ja polion myöhäisoireiden valossa.

Lääkeaineet, joilla voi olla vaikutusta lihashermosolun toimintaan:

  • Beetasalpaajat (korkea verenpaine, rytmihäiriö, sepelvaltimotauti yms)
  • Statiinit (simvastatiini, pravastatiini, lovastatiini, fluvastatiini, atorvastatiini)
  • Unilääkkeet
  • Kipulääkkeet
  • Rauhoittavat lääkkeet
  • Lihasrelaksantit (Sirdalud, Tizanidin, Norflex, Norgesic yms.)
  • Epilepsialääkkeet
  • Mielialalääkkeet
  • Parkinsonin taudin hoitoon määrätyt lääkkeet
  • Virtsan karkailuun tarvittavat lääkkeet
  • Itsehoitolääkkeet (tulehduskipulääkkeet, D ja B – vitamiinit yms.)
  • Luontaistuotteet (esimerkiksi Mäkikuisma)