Poliovirukset sinnittelevät yhä Afrikassa ja osassa Aasiaa:
Rokotuksia tarvitaan edelleen

Maailman terveysjärjestön (WHO) koordinoima maailmanlaajuinen polionjuurimisohjelma on edennyt hyvin, vaikka alkuperäinen aikataulutavoite, “polio pois koko maailmasta vuoteen 2000 mennessä”, ei onnistunutkaan.
Tärkeinpänä syynä siihen, ettei tavoitetta vielä ole saavutettu, ovat sisällissodat ja muu yhteiskunnallinen epäjärjestys, mitkä estävät rokotuskampanjojen toteuttamista ja systemaattista taudin seurantaa useimmissa jäljellä olevissa poliomaissa.
Vuonna 2000 todettiin enää noin 3 000 uutta poliotapausta koko maailmassa, suurin osa niistä Afrikassa. Toisena polion pesäpaikkana on pysynyt Intia-Pakistan-Afganistan -alue. Näiltä alueilta tautia aiheuttavat virukset voivat kulkeutua maihin, joissa poliota ei ole ollut pitkään aikaan, ja aiheuttaa epidemioita.
Taudin poissaollessa rokotusten kattavuus helposti laskee, ja sen seurauksena polioviruksen kierto väestössä helpottuu. Rokotuksia ja intensiivistä seurantaa on jatkettava koko maailmassa niin kauan kun poliota esiintyy jossakin maassa.
Suomessa väestö on hyvin rokotettu, ja tehosterokotusten vähentämistä ollaan harkitsemassa. Tartuntariski täällä ja pääosassa muuta maailmaa on niin vähäinen, että neljän annoksen perusrokotussarjan (3 riittää, jos aloitettu 1. ikävuoden jälkeen) jälkeen tehoste von tarpeen vain, jos on menossa alueelle, jossa poliota vielä esiintyy.
Tehostetta ei silloinkaan tarvita, jos edellisestä on vähemmän kuin viisi vuotta. Polion sairastaminen antaa suojan vain saman virustyypin aiheuttamaa myöhempää tartuntaa vastaan.
Poliovirus esiintyy kolmena eri serotyyppinä ja siksi rokotukset ovat tarpeen polion sairastaneille aivan samalla tavalla kuin taudilta välttyneillekin.
Tapani Hovi
Tutkimusprofessori Kansanterveyslaitos
- back -