POHJOISMAINEN POLIOKONFERENSSI 3.10.2003

Malmössä, Ruotsissa, järjestettiin 3.10.2003 pohjoismainen poliokonferessi, johon otti osaa niin terveydenhuollon henkilöstöä kuin polion sairastaneitakin. Luennoitsijoita oli Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja USA:sta. Kongressin puheenjohtajan toimi lääkäri Jeanne Mellvig.

POLIOTUTKIMUKSEN NYKYTILANNE
Ensimmäinen luennoitsija oli dosentti, lääkäri Kristian Borg Tukholman postpolioklinikalta. Hän valotti poliotutkimuksen nykytilannetta. Yksistään viimeisten 10-15 vuoden aikana on julkaistu yli 500 polioon liittyvää tieteellistä artikkelia. Yleisesti polioon liittyvä tutkimus voidaan jakaa neljään eri osa-alueeseen:

I polion myöhäisoireyhtymän kliininen kuvaaminen
II fyysiseen toimintakykyyn liittyvät tutkimukset
III immunologia ja virologia
IV hoitotutkimukset

Pohjoismaista Tanskassa on selvitelty paljon polion myöhäisoireyhtymää ennustavia tekijöitä. On todettu, että esimerkiksi halvausten esiintyminen kaikissa raajoissa ja sairaalahoito alkuvaiheessa lisäävät riskiä saada polion myöhäisoireyhtymä. Lisäksi tutkitaan paljon uupumuksen ja kivun luonnetta sekä hengitystoimintaa. Ortopedisesta hoidosta on tullut joitakin uusia tutkimuksia, mutta valtaosa on peräisin vuosien takaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta on tutkittu paljon lihasvoimia ja lihasharjoittelua sekä selviytymistä päivittäisistä toiminnoista. Ruotsissa on käynnissä myös ravitsemukseen ja laihduttamiseen liittyviä tutkimusprojekteja. Uusimpien virologisten tutkimusten mukaan poliovirusta ei löydy polion sairastaneiden elimistöstä. Hoitotutkimuksissa keskeisessä roolissa ovat olleet lihasten toiminta ja fysioterapia, lisäksi on tehty jonkin verran lääkeainetutkimuksia. Ongelmana lääkeainetutkimuksissa on se, että tutkimusaineistot ovat usein olleet liian pieniä luotettavien johtopäätösten tekemiseksi. Ainoastaan yksi kanadalaistutkimus, jossa tutkittiin pyridostigmiini-nimistä ainetta, on jossain määrin luotettava. Pienemmän esitutkimuksen perusteella saatiin viitteitä, että kyseinen aine parantaisi hermon ja lihaksen välistä yhteyttä polion sairastaneilla, mutta kun tutkimus toistettiin suuremmalla aineistolla, ei aineen vaikutus ollutkaan enää merkitsevä. Tarvitaan siis suurempia potilasaineistoja luotettavien tulosten saamiseksi. Ruotsissa on käynnissä tutkimus, jossa polion sairastaneita on hoidettu suonensisäisellä gammaglobuliinilla. Tutkimuksen tulokset julkaistaan piakkoin. Tukholmassa on myös tehty tutkimus, jossa suonensisäistä gammaglobuliinia annettiin niille polion sairastaneille, joilla valkuaisaineet olivat koholla ja hoidolla saatiin arvot laskemaan. Tutkimuksessa ei selvinnyt, mitä merkitystä tällä on käytännössä. Tulevaisuudessa tarvitaan seurantatutkimuksia sekä tutkimuksia ennustetekijöistä. Luultavasti yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, miksi jotkut ihmiset sairastuivat polioon, kun sisarukset ja naapurit säilyivät terveinä. Sairastumiseen vaikuttavat tekijät saattavat vaikuttaa myös polion myöhäisoireiden kehittymiseen. Tukholmassa on tutkittu vanhojen verinäytteiden perusteella poliovirusten geenejä. Tarkoituksena on selvittää, onko eri virustyypeillä vaikutusta polion taudinkuvaan tai polion myöhäisoireiden kehittymiseen. Myös kognitiivisista toiminnoista tarvitaan lisätutkimuksia, akuuttiin polioonhan liittyy selkeä aivokalvontulehdus, aivojen sekä selkäytimen tulehdus. Nykytiedon valossa tällä pitäisi olla jotain vaikutuksia myös korkeampiin aivotoimintoihin. Asiaa on jonkin verran tutkittu USA:ssa, mutta ongelmana ovat liian pienet potilasaineistot. Tärkeintä tulevaisuuden tutkimuksissa on kuitenkin keskittyä hoitotutkimuksiin. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on myös saattaa suuren yleisön tietoisuuteen, että meillä on suuri potilasryhmä, jonka toimintakyky on huonompi kuin sen pitäisi olla.

POLIO JA ANESTESIA
Professori, anestesilogi Erik Jacobsen Tanskasta puhui anestesiasta polioon liittyen. Anestesiasta polioon liittyen on julkaistu erittäin vähän tutkimuksia. Poliovammaisen osalta tärkeintä on aina terveydenhuollossa asioidessaan kertoa hoitohenkilökunnalle, että on aiemmin sairastanut polion. Tuolloin henkilökunnalla on mahdollisuus perehtyä aiheeseen hieman tarkemmin ja selvittää mahdolliset ongelmakohdat etukäteen. Ennen nukutusta anestesialääkäri yleensä keskustelee potilaan kanssa. Tuolloin on luonnollisesti selvitettävä nykyiset oireet, toimintakyky ja keuhkojen toiminta sekä miten mahdolliset aiemmat nukutukset ovat sujuneet. Mahdollisia ongelmia saattaa esiintyä esimerkiksi hengitysputken laitossa, koska polion sairastaneilla kaularanka saattaa olla tavallista jäykempi. Polion sairastaneet saattavat olla herkempiä puudute- ja nukutusaineille. Nukutuksen aikana unen syvyyttä voidaan mitata erityisellä laitteella, jolloin lääkitystarve voidaan arvioida yksilöllisesti. Nukutuksen yhteydessä annetaan lisäksi lihaksia rentouttavia aineita ja koska polion sairastaneilla on vähemmän motorisia päätelevyjä ja siten myös vähemmän hermolihasvälittäjäaineita, he ovat usein herkempiä myös lihaksia rentouttavien lääkeaineiden vaikutuksille. Usein tarvitaankin pienempi annos ja käytetään mieluummin nopeasti vaikuttavia aineita, joiden vaikutusaika on lyhyempi. Lisäksi voidaan erityisellä laitteella seurata hermotoimintaa kädestä ja näin arvioida lihasten rentoutumisen astetta. Seurantalaitteen avulla lihaksia rentouttavien aineiden tarve voidaan nukutuksen aikana säännöstellä yksilöllisesti. Aiemmin oltiin hieman varovaisia puudutusten kanssa sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla oli joku neurologinen sairaus. Nykyisin syytä tällaiseen varovaisuuteen ei enää ole. Jos ihmisellä on vakaassa vaiheessa oleva pitkäaikainen neurologinen vamma, on täysin turvallista käyttää sekä selkäydin- että epiduraalipuudutusta. Toisaalta polion sairastaneilla selkärangan mahdollisten virheasentojen vuoksi puudutus saattaa olla teknisesti hankalampi toteuttaa. Paikallispuudutuksissa esimerkiksi hammaslääkärillä ei ole mitään riskiä, annosta voi ehkä aavistuksen pienentää. Yksi harvoista postpolioon ja anestesiaan perehtyneistä on amerikkalainen Frank Bruno. Hän on jopa muotoillut yksinkertaistetut säännöt, joiden todenpitävyydestä ja tieteellisestä pohjasta ei kuitenkaan ole selkeää näyttöä. Käytännössä valittavaan anestesiamenetelmään vaikuttavat toimenpiteen luonne, toimenpiteen suorituspaikka, nukutuslääkärin kokemus ja rutiinit sekä potilaan toivomus. Tärkeintä on huolellinen suunnittelu ja potilaan informointi siitä, mitä tullaan tekemään.

POLION MYÖHÄISOIREIDEN EROTUSDIAGNOSTIIKKA
Tunnettu amerikkalainen poliotutkija ja lääkäri Frank Maynard piti kaksi luentoa. Ensimmäisellä luennolla hän käsitteli polion myöhäisoireyhtymän erotusdiagnostiikkaa. Maynardin mukaan kolme eri tekijää vaikuttavat polion myöhäisoireiden kehittymiseen. Ensinnäkin polion sairastaneilla on vähemmän motorisia hermosoluja, joissa vuosien rasittamisen seurauksena tapahtuu hidasta muuttumista ja ne kuluvat loppuun aiemmin. Toiseksi polion sairastaneilla kipu ja lisääntynyt lihasheikkous selittyvät usein tuki- ja liikuntaelinperäisillä ongelmilla, joita polion sairastaneilla esiintyy useammin kuin muilla heikompien lihasvoimien vuoksi. Kolmanneksi ovat mukana vaikuttamassa kaikki tavalliset vanhenemiseen liittyvät ongelmat, kuten esimerkiksi sydänsairaudet, aikuistyypin sokeritauti, munuaisongelmat sekä korkea verenpaine. Kaikkien näiden kolmen eri asian myötä poliovammaisen toimintakyky vähitellen heikkenee. Alun perin polion myöhäisoireyhtymä kuvattiin oirekokonaisuudeksi, johon liittyi uupumista, lisääntynyttä lihasheikkoutta ja kipua, joiden lisäksi saattoi esiintyä myös muita oireita. Nämä oireet voivat kuitenkin liittyä moneen eri asiaan ja siksi polion myöhäisoireyhtymän diagnoosikriteereihin lisättiin muiden syiden poissulkeminen oireiden taustalta.

Lähes kaikkiin sairauksiin voi yhtenä oireena liittyä uupumista. Polion myöhäisoireisiin liittyvä uupuminen saatetaan kuvata lihasten helppona väsyvyytenä. Esimerkiksi tavaran nosto sujuu hyvin 1-2 kertaa, mutta jo kolmas tai neljäs kerta on huomattavasti työläämpi. Normaalisti ihminen ei väsy niin äkillisesti, ellei käytä maksimaalista voimaa. Useimmiten kuitenkin polion myöhäisoireisiin liittyvä uupumus kuvataan ilmaisulla ”kävely päin polioseinää”. Termillä tarkoitetaan yleistä uupumusta, energian puutetta ja totaalista uupumista, ei vain yhden lihaksen väsymistä. Uupumisen taustalta normaaliväestössä saatetaan löytää kilpirauhasen vajaatoiminta ja on myös viitteitä siitä, että polion sairastaneilla esiintyy enemmän kilpirauhasen vajaatoimintaa kuin normaaliväestössä. Myös esimerkiksi syöpä, anemia, sydänsairaus, munuis- tai maksasairaus sekä aikuistyypin sokeritauti voivat aiheuttaa väsymystä. Perusverikokeiden otto kuuluu siis osana polion myöhäisoireiden diagnostiikkaan. Maynardin ryhmä otti verikokeita 120 satunnaisesti valitulta poliopotilaalta ja totesi 35%:lla heistä jonkun muun mahdollisen syyn väsymiseen ja uupumiseen. Myös hengitysvaikeudet ja uniapnea ovat tavallisia syitä väsymiseen. Yksi yleinen syy uupumiseen on masennus. Polion sairastaneilla tavataan harvemmin syvää masennusta, mutta useilla esiintyy lievää masennusta kipuun ja toimintakyvyn heikkenemiseen liittyen.

Myös lihasheikkouden lisääntymiselle voi olla monia eri syitä. Yksi on hermojen pinnetilat, esimerkkinä ääreishermovamma rannekanavaoireyhtymän seurauksena. Toinen syy ovat ”systeemiset” hermovammat, kuten esimerkiksi sokeritaudissa. Myös niskassa ja selässä puristuksiin jäävät hermot voivat kivun lisäksi aiheuttaa heikkoutta. Selkäydinkanavan ahtaumassa useat selkäytimen hermot jäävät puristuksiin, tila voi esiintyä sekä kaularangassa että alempana selkärangassa. Lihasvoimien heikentyminen voi liittyä myös vammojen jälkitiloihin, tavallisimmin murtumiin ja venähdyksiin, jotka ovat vaatineet kipsausta tai leikkaushoitoa. Polion sairastaneilla vamman myötä lepoon pakotetut lihakset heikkenevät nopeammin ja toipuvat hitaammin. Usein käy niin, ettei lihaksen voima koskaan palaa täysin ennalleen. Tätä ilmiötä ei esiinny terveillä keski-ikäisillä, mutta kylläkin 70-80–vuotiailla. Myös ylirasittaminen voi aiheuttaa lihasheikkoutta. Ylirasittaminen taas voi olla seurausta esimerkiksi nivelten ja selkärangan virheasennoista tai ylipainosta. Myös elämäntavoilla ja liikkumistavoilla voi olla merkitystä. Myös monet muut sairaudet voivat olla myötävaikuttamassa uusien lihasheikkouksien syntyyn.

Myös kivulle voi olla monta selittävää tekijää, joista osa on samoja uupumisen ja lihasheikkouden kanssa. Tavallisin kipujen selittäjä on ehkä kuluneet välilevyt selkärangassa ja kulumat nivelissä. Myös puristuksiin jääneet hermot aiheuttavat kipuja. Iän myötä osteoporoosin (luukadon) esiintyvyys erityisesti naisilla kasvaa lisäten murtumariskiä ja vaikuttaen myös skolioosin pahenemiseen. Myös lantion seudun kivut ovat tavallisia erityisesti jos toinen jaloista on lyhyempi. Fibromyalgia saattaa olla paikallisten lihaskipujen taustalla. Nivelrikko saattaa aiheuttaa kipuja, se on yleisin polvessa, mutta sitä esiintyy myös lonkassa, jalkaterässä sekä olkapäässä. Vamman seurauksena polven nivelsiteet saattavat vaurioitua aiheuttaen kipua ja nivelen epävakautta. Vamma saattaa myös altistaa nivelrikon kehittymiselle. Nivelrikon hoito leikkauksella poliopotilaalla on haaste, koska ympäröivät lihakset ovat usein heikot ja monta kertaa tarvitaankin polvitukia. Myös pehmytkudoskivut ovat tavallisia, ehkä yleisimmin olkapäässä. Kyynärsauvojen käyttö saattaa aiheuttaa myös ”tenniskyynärpää” –tyyppistä kipua. Pehmytkudoskivut ovat tavallisia myös lonkan ympäristössä ja useimmiten siellä myös hankalahoitoisempia. Ainoa erityisesti poliolle tyypillinen kipu on lihaskipu, joka ei erityisesti liity ylivenytykseen. Lihasta itsessään särkee. Venyttelyt, lihasten vahvistaminen ja liikkumismallin muuttaminen saattavat auttaa.

POLIOVAMMAISTEN SELVIYTYMISSTRATEGIAT
Toisessa luennossaan tri Maynard puhui elämänhallinnasta ja selviytymisstrategioista polion sairastaneilla. Hän jakaa polion sairastaneet kolmeen ryhmään alkuperäisen tilanteen perusteella:

I Ohittajat (”passers”): Nämä ihmiset ovat toipuneet lähes täysin, heistä ei ulkopuolinen näe, että he ovat sairastaneet polion. Nämä henkilöt ovat itseään kehittämällä ja vamman piilottamalla selviytyneet ongelmistaan. Heille polion myöhäisoireiden hyväksyminen on usein kaikkein vaikeinta, koska he eivät välttämättä enää pysty piilottamaan uusia oireita tai apuvälineitä. He ovat peloissaan kuullessaan polion myöhäisoireista. Näitä potilaita pystytään auttamaan eniten ja valtaosa heistä ei ikinä tarvitse pyörätuolia. Uusien oireiden ilmaantuessa nämä henkilöt tarvitsevat empatiaa, tukea ja kärsivällisyyttä. Heille tulee antaa tietoa ja aikaa käsitellä sitä. Myös ”poliomyyttien” purkaminen on erityisen tärkeätä heidän kohdallaan.

II Vähättelijät (”minimizers”): Vähättelijöillä on selkeä vamma, tosin lievä sellainen. Vaikka vamma olikin ympäristölle näkyvä, ei ollut kohteliasta puhua siitä, ellei henkilö itse ottanut sitä puheeksi. Vamma oli olemassa, mutta sitä ja sen merkitystä vähäteltiin. He eivät myöskään halunneet olla tekemisissä muiden vammaisten kanssa. He joutuivat usein läpikäymään paljon lääketieteellisiä hoitoja sekä viettämään paljon aikaa kuntoutuslaitoksissa. Päästyään vihdoin tuon elämänvaiheen yli he eivät enää ikinä halua tavata lääkäriä tai terapeutteja. He kokevatkin usein vihaa joutuessaan uusien oireiden ja kuntoutuksen eteen. Vähättelijät ovat hyviä hallitsemaan uusia tilanteita ja vaikka he ovatkin kieltäneet paljon, on heillä omat keinonsa päästä elämässä eteenpäin. Uusien oireiden ilmaantuminen antaa heille mahdollisuuden asettaa uusia tavoitteita ja etsiä uusia keinoja niiden tavoittelemiseksi. Näiden henkilöiden kohdalla on tärkeä korostaa sitä, että he ovat selviytyneet ennenkin, joten he voivat tehdä sen myös uudestaan.

III Tunnistettavat (”identifiers”): Nämä henkilöt ovat usein käyttäneet pyörätuolia vammautumisensa alusta alkaen. Heidän on täytynyt yhdistää vamma osaksi persoonallisuuttaan päästäkseen elämässä eteenpäin. Monet heistä ovat jo ennestään riippuvaisia avusta monin tavoin ja kun heille ilmaantuu uusia polion myöhäisoireita, pelkäävät he tulevansa kokonaan riippuvaiseksi muista. Toinen tärkeä näkökohta heidän kohdallaan on, että polion myöhäisoireet saattavat tälle ryhmälle olla todella henkeä uhkaavia, koska he jos ketkä saattavat saada hengitys- ja nielemisvaikeuksia. Tärkeää näiden potilaiden hoidossa on säilyttää heidän itsemääräämisoikeutensa, koska päättäväisyytensä ansiosta he ovat selviytyneet 25-30 vuotta vaikean vamman kanssa. Uusien oireiden myötä nämä henkilöt joutuvat usein hyväksymään uusia apuvälineitä ja lisäapua. Myös heille uudet oireet antavat mahdollisuuden asettaa uusia tavoitteita elämässä sekä syyn ottaa aiempaa rauhallisemmin.

Monet polion sairastaneet ovat hakeutuneet palveluammatteihin; opettajiksi, psykologeiksi – eli auttajiksi. Heidän on ollut vaikea itse pyytää tai hyväksyä apua. Aiemmin he eivät halunneet kuulua osaksi vammaisryhmää, mutta tämä on vähitellen muuttumassa ja vertaistuki koetaan tärkeäksi. 176 polion sairastaneelta kysyttiin heidän selviytymisestään polion kanssa nykypäivänä ja useimmat vastasivat, että tärkeintä on, että voi puhua asiasta läheisilleen. Perheterapia ja omaisten informointi polion myöhäisoireista onkin tärkeää. Myös mahdollisuutta puhua ystävien kanssa asiasta arvostettiin korkealle. Lisäksi suurin osa oli sitä mieltä, että puhuminen muiden polion sairastaneiden kanssa on tärkeää.

Lopuksi Maynard kertoi vielä amerikkalaisen psykologin Tatuksen masennusta koskevasta tutkimuksesta. Tutkimuksen perusteella vain 16% polion sairastaneista oli masentuneita, mikä on samaa tasoa kuin normaaliväestössä. Masentuneet olivat erityisesti niitä, joilla oli enemmän kipuja, huonompi terveyden tila ja jotka olivat kokeneet suurimpia muutoksia. Masennusoireet eivät erityisesti liittyneet polioon vaan yleensä suurempiin vaikeuksiin tai persoonallisuuteen. Masentuneet asuivat useammin yksin ja kävivät useammin lääkärillä. Ne, jotka eivät olleet masentuneita, hyväksyivät itsensä paremmin ja olivat enemmän tekemisissä muiden kanssa. He myös vaihtoivat enemmän kokemuksia muiden polion sairastaneiden kanssa ja olivat siis valmiita tulemaan osaksi vammaisryhmää. Parempi itsensä hyväksyntä liittyy positiiviseen minäkuvaan. Itsestään voi pitää, vaikka joutuisikin pyörätuoliin. Myös aktiivinen tiedonhaku on merkki positiivisesta elämänasenteesta, kuten myös osallistuminen sosiaalisiin aktiviteetteihin. Useimmilla ihmisillä on nykyään jonkinlaisia vaikeuksia vaatimuksista ja stressistä johtuen. Polion sairastaneilla on vain fyysisten muutosten myötä yksi ulottuvuus enemmän elämässään.

MIKSI TARVITAAN POSTPOLIOKLINIKOITA?
Professori, lääkäri Katarina Stibrant Sunnerhagen Göteborgin polioklinikalta luennoi aiheesta, miksi postpolioklinikoita tarvitaan. Pohjoismaisten tutkimusten perusteella lisääntynyttä lihasheikkoutta aiemmin polion vaurioittamissa lihaksissa esiintyy yli 85% poliovammaisista. Lihasheikkoutta aiemmin terveissä lihaksissa esiintyy yli puolella polion sairastaneista. Uupumus, lihaskipu ja kylmänarkuus ovat myös yleisiä oireita. Tanskalaistutkimuksen perusteella myöhäisoireita ilmeni useammin niillä, joiden halvaus oli alun perin vaikeampi. Oireet olivat yleisempiä naisilla ja lisääntyivät iän myötä. Norjalaistutkimuksen perusteella vain 17% vastanneista oli tyytyväisiä terveydenhoitojärjestelmän tarjoamiin palveluihin. Kanadassa tehdyn tutkimuksen perusteella ongelmia on eniten niillä, jotka hakeutuvat poliovastaanotolle myöhemmällä iällä. Kipuun liittyviä tutkimuksia polion sairastaneilla on tehty todella vähän, vaikka esimerkiksi Göteborgissa tehdyssä tutkimuksessa puolet potilaista kertoi kärsivänsä päivittäisestä kivusta. Tutkimuksen perusteella kivusta kärsivät henkilöt toimivat jo normaaleissa päivittäisissä toimissaan maksimaalisella teholla, mikä lähes väistämättä johtaa kipuun. Göteborgin potilasaineiston perusteella 70%:lla polion sairastaneista on vaikeuksia kävellä tasamaata ja 80%:lla on vaikeuksia selvitä portaista. Pukeutuminen ja suihkussa käyminen onnistuvat valtaosalta, mutta yli 20%:lla on ongelmia myös näissä toimissa. Ongelmia on myös kodinhoitotoimissa ja vapaa-ajan toimissa sekä julkisten kulkuvälineiden käytössä.

Göteborgin poliovastaanoton kirjoilla on 520 potilasta, laskelmien perusteella alueella pitäisi olla noin 2000-2500 poliovammaista. Valtaosalla polion sairastaneista ei siis ole yhteyttä polioklinikalle. Toisaalta klinikalle ei tarvitse ottaa yhteyttä vain siksi, että on sairastanut polion. Käytännössä poliovastaanotto toimii siten, että uuden potilaan ilmoittautuessa hänelle lähetetään kyselylomake, jonka asiakas tuo mukanaan esitäytettynä tullessaan lääkärin vastaanotolle. Lomake käydään tuolloin läpi ja tehdään yleistarkastus, puhutaan poliosta ja polion myöhäisoireista ja kirjoitetaan tarvittaessa lähetteet eri erikoisaloille. Asiakkaalle on varattu tunti aikaa toimintaterapeutin kanssa, jolloin kartoitetaan toimintakykyä ja apuvälinetarvetta. Lisäksi asiakkaalla on tunnin aika fysioterapeutille, joka kartoittaa hengitystoimintaa, kävelykykyä, kävelyn apuvälineitä, lihasvoimia ja nivelten liikkuvuuksia. Lisäksi otetaan verikokeita. Kaikille paitsi lapsille tehdään myös sähkölihastutkimus ala- ja yläraajoista. Kaikki, jotka kykenevät ojentamaan polvensa painovoimaa vastaan, tutkitaan lihaslaboratoriossa dynamometrilla, joka mittaa polvien sekä nilkkojen koukistajien ja ojentajien voimaa. Lisäksi mitataan molempien käsien puristusvoima, jota verrataan normaaliväestön arvoihin. Asiakkaiden tullessa uusintakäynnille lääkärillä on useimmiten käytössään vanhoja muista hoitoyksiköistä tilattuja potilaspapereita ja sähkölihastutkimusten vastaus, joiden perusteella voidaan varmistaa, että henkilö on todella sairastanut polion eikä jotain muuta neurologista tautia. Uusintakäynnillä kirjoitetaan myös tarvittavat lääkärinlausunnot. Poliovammaisilla on myös suuri keskustelutuen tarve. Göteborgissa ja Tukholmassa on yritetty auttaa ihmisiä ns. ’poliokoulun’ avulla, jossa käydään polioon liittyviä asioita läpi pedagogisesti. Polion sairastaneet tarvitsevat asiantuntevaa hoitoa ja kokonaisvaltaista kannanottoa, mistä syystä Ruotsiin on pyritty perustamaan erityisiä poliovastaanottoja.

HARJOITTELU JA APUVÄLINEET
Ruotsalainen fysioterapeutti Anna Tollbäck luennoi poliovammaisten lihasvoima- ja lihaskuntoharjoittelua rajoittavista tekijöistä. Hän kertoi elimistön sopeutumismekanismeista polion sairastaneilla akuuttivaiheessa ja kuinka tärkeää niiden selvittäminen on myöhäisoireiden selvittämisen ja kuntoutuksen kannalta. Polion sairastaneilla yksi hermosolu joutuu hermottamaan useita lihassoluja ja tällöin se joutuu tekemään myös suuremman työn. Hermo- ja lihasolut saattavat joutua työskentelemään maksimaalisesti pitkiäkin aikoja, jo esimerkiksi päivittäisten askareiden yhteydessä, ja tällöin niiden kapasiteetti heikkenee. Tämä on erityisen tärkeää muistaa harjoitusohjelmaa laadittaessa. Tutkimisen yhteydessä tulee selvittää akuuttivaiheessa halvaantuneet lihakset ja nykytilanne, jotta voidaan ennustaa edistymistä, tiedetään mitä havainnoidaan ja miten harjoitusohjelma laaditaan. Erityisesti surkastuneita ja heikkoja lihaksia harjoitetaan toiminnallisilla harjoituksilla ja toiminnallisella harjoitusteholla. Tehdään aerobisia harjoituksia ja vältetään lihasvoimaharjoituksia. On tärkeää kuunnella kehon viestejä ja välttää ylirasitusta. Väsymysoireiden ilmaantuessa tulee selvittää väsymyksen aiheuttaman kuormituksen määrä. Jos lihakset työskentelevät jatkuvasti maksimaalisella teholla jo jokapäiväisten toimintojen aikana ei erillistä harjoittelua tarvita.

Norjalainen fysioterapeutti Olav Gjelsvik kertoi harjoittelusta ja apuvälineistä potilasesimerkein. Hän tekee kuntoutustyötä ja opetustyötä Haukelandin sairaalassa. Hän painotti kuinka poliovammainen henkilö voi olla aktiivinen ja elää hyvää elämää käyttäessään järkeviä apuvälineitä. Hän kertoi naisesta, joka käveli perinteistä “poliokävelyä“ ja jolla alaraajojen ongelmien vuoksi kenkien ostaminen oli hankalaa. He yrittivät ratkaista ongelmaa ortopedisen apuvälineen ja kengän yhdistelmällä. Huolellisen analysoinnin jälkeen ratkaisuna oli tuki, kengän korotus ja kävelykeppi. Toisella naisella oli voimakas skolioosi ja hengitysongelmia. Ortopedit eivät onnistuneet suoristamaan selkärankaa tukiliivein tai muilla keinoin, mutta hengitysongelmiin löytyi ratkaisu ventilaatiotuesta. Kolmannella naisella oli myös hengitysongelmia ja hän käytti öisin hengityslaitetta. Hänellä oli lisäksi kovia kipuja niskan yliojennuksen vuoksi ja koska hän avusti hengitystä voimakkaasti niskan ja kaulan alueen lihaksilla. Kaularangan vetohoito helpotti oireita ja hänen niskaansa yritettiin tukea kaulurilla, mutta se ei kuitenkaan käytännössä toiminut. Eräs henkilö oli liikkunut 30 vuotta sidoksien, keppien ja tukiliivin avulla. Hänelle hankittiin sähköpyörätuoli, jolloin hänen kätensä saivat levätä ja voimia jäi päivittäisiin askareisiin. Eräs aktiivinen mieskuntoutuja oli vasta pari vuotta aikaisemmin huomannut polion aiheuttamia ongelmia. Fysioterapeutin tehtävänä oli rajoittaa hänen liikkumistaan ja vapaa-ajan aktiviteettia ja ehdottaa hänelle apuvälineitä. Naiskuntoutuja joka taas tarvitsi apua kaikissa toiminnoissa pystyi ajamaan autoa sähköpyörätuolista Joy-stickin avulla. Tällainen apuväline paransi elämän laatua ja lisäsi itsemääräämisoikeutta. Lopuksi Gjelsvik kertoi allasharjoittelusta, minkä kokee loistavaksi terapiamuodoksi; vedessä on helppo liikuttaa itseään ja veden lämpö rentouttaa. Hän toi esille myös muut fysioterapian mahdollisuudet kuten hieronnan, liikehoidon, venyttelyt sekä moniammatillisen yhteistyön tärkeyden.

POLIO JA KIPU
Viimeinen luennoitsija oli lääkäri Bjarne Lembke, joka puhui kivusta. Yksi suurimmista ongelmista kivun osalta on se, että sitä ei voi osoittaa kuvin. Kipu on jokaisen ihmisen yksilöllinen kokemus lukuisista hermosignaaleista, joita elimistö lähettää aivoihin. Nämä hermosignaalit kulkevat usean ns. kontrolliaseman läpi, jotka yrittävät luokitella kipua sen vaarallisuuden mukaan. Esimerkiksi vanhat muistot saattavat vaikuttaa kipua lisäävästi näillä kontrolliasemilla ja puhutaankin ns. ’kipumuistista’, johon esimerkiksi traumaattisen kokemuksen jälkeisellä stressillä on vaikutusta. Polion sairastaneilla myös fyysiset tekijät vaikuttavat suuresti kipuun. He joutuvat usein ylirasittamaan toimivia lihaksiaan jo päivittäisissä askareissa. Ylirasittaessa aineenvaihdunta muuttuu, syntyy happamia aineenvaihduntatuotteita (maitohappo), jotka ärsyttävät kipuhermoja. Lisäksi lihassolut suurenevat, jolloin etäisyys ravintoa tuoviin verisuoniin kasvaa ja happamista aineenvaihduntatuotteista eroon pääseminen vaikeutuu. Polion vaurioittamissa lihaksissa yksi hermosolu vastaa usein tavallista useampien lihassolujen hermottamisesta. Hermosolu tuottaa välittäjäaineita, jotka kulkeutuvat hermoja pitkin lihassoluihin. Koska yksi hermosolu joutuu lähettämään viestejä tavallista useammalle lihassolulle, välittäjäaineista saattaa tulla pulaa ja itse hermosolutkin saattavat siis ylirasittua. Tämä selittänee ainakin osin uuden lihasheikkouden ja uupumisen mekanismia polion sairastaneilla. Polion sairastaneet ovat myös usein joutuneet käyttämään vääriä lihaksia halvauksista ja virheasennoista johtuen, jolloin lihakset eivät välttämättä pysty lepäämään lihassupistusten välissä, mikä myös osaltaan heikentää lihasten verenkiertoa. Syntyvä kipu johtaa siihen, että muut lihakset joutuvat kompensoimaan tilannetta toimintakyvyn säilymiseksi. Tämä puolestaan johtaa pidemmän päälle myös terveiden lihasten ylirasittumiseen. Lisäksi on osoitettu, että polio on usein vaikuttanut myös ns. terveisiin lihaksiin. Kipumuisti ja pelko siitä, ettei enää selviä päivittäisistä toimista, aiheuttavat ahdistusta ja lisäävät siten lihasten jännitystä, mikä entisestään vähentää lihasten verenkiertoa. Näin ollen kipu, pelko ja lihasheikkous muodostavat noidankehän, josta irti pääseminen on vaikeaa. Polion sairastaneiden kipua hoidettaessa onkin tärkeää ottaa huomioon niin psyykkiset, fyysiset kuin lääketieteellisetkin seikat ja luoda hyvä kontakti polion sairastaneeseen henkilöön. Näin saavutetaan parhaat tulokset kivun hoidossa.

Tutkijalääkäri
Kirsi Valtonen

Fysioterapeutti
Anu Lehtinen
Polioprojekti Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus

- back -