Polioinvalidit ry - Varsinais-Suomi |
Toteutunut alkuvuodesta 2007:
Säännölliset halliuintivuorot keskiviikkoisin klo 18 Laukkavuoressa ja Ruusukorttelissa vesijumppa/uinnit perjantaisin klo 15 ovat kiitettävästi houkutelleet poliolaisia liikunnan pariin.
Alkuvuodesta aloitettuun askarteluun on riittänyt aktiivisia askartelijoita. Toiminta on pyörinyt koko vuoden.
27.-28.10. teimme retken toistamiseen Siuntion kylpylään. Osanotto oli niin runsasta, että tarvittiin iso vammaisbussi porukan kuljettamiseen viikonloppu-retkellemme.
13.-14.10. Suomen Polioliiton syyspäivät olivat Tampereella. Osallistuimme tilaisuuteen ja samalla veimme onnittelut 50 vuotta täyttävälle Tampereen osastolle. Osasto järjesti yhteiskuljetuksen Tampereelle.
Kesäteatteri Nokialla 4.8.2007.
Varsinais-Suomen, Tampereen, Pohjanmaan sekä Satakunnan osastojen yhteinen "perinteiseksi
muodostunut" kulttuuritapahtumaa vietimme Nokialla lauantaina 4.8. Nokian kesäteatterissa esitettiin ”Sininen uni” . Uusi musiikkipitoinen näytelmä oli Tapio Rautavaarasta. Näytelmä kertoi pienestä pojasta Nokialla, hänen äidistään ja kavereistaan. Rinnalla kulki Rautavaaran elämänvaiheet nuorukaisesta mieheksi, jonka ääni yhä soi korvissamme monissa lauluissa ja sävelmissä.
Perinteinen ulkoilupäivämme oli 27.7.2007 Kuusistossa Lomakoti Koivukankareella.
Kesäteatteri Piikkiössä 11.6.2007 , Sipilänmäen kesäteatterissa kävimme katsomassa Reino Helismaan ja Toivo Kärjen musiikkinäytelmän ”Suutarin tyttären pihalla”. Ennen esitystä oli yhteislaulua.
Suomen Polioliiton kesäpäivät Härmän kuntokeskuksessa 19.-20.5. Olimme pienellä ryhmällä mukana tapahtumassa. tarkemmin Polioliiton sivuilla. Osasto järjestää kuljetuksen.
Osastomme osallistui 4.5. kahdella joukkueella bocciaturnaukseen Turussa. Poliot 1 joukkueen muodostivat Riitta Nissilä, Ritva Soukka ja Lauri Jokinen, Poliot 2 joukkueen Eeva Lavonen, Anita Lehtonen ja Vilho Nummila.
Osasto järjesti 2.4.2007 miniristeilyn Turku-Tukholma-Turku Viking Line m/s Isabella - laivalla.
Osaston vuosikokous pidettiin 22.3.2007 klo 17. Kokouspaikka on ABC-Auranlaakson kokoustila. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja osaston toimintaan liittyvät henkilöasiat.
Osastomme aloitti askartelukerhotoiminnan osastomme jäsenen vetämänä Kynnyksen tiloissa.
Ensimmäinen kokoontuminen oli torstaina 15.3. klo 16.00. Tämän jälkeen on ollut jo useita
kerhoiltoja.
Kiinnostaako lihashuoltojumppa/ tuolijumppa? Tämä kysely päätyi siihen, ettei tätä toimintoa aloitettu vähäisen kiinnostuksen vuoksi
Osastomme toimintaa voit tukea ostamalla yhdistyksemme suruadresseja. Niitä voit ostaa hintaan
10 euroa/ adressi. Adresseja myyvät Eeva Lavonen p. 040 – 7608 789 ja
Riitta Nissilä p. 0400- 122 330.
Taiteilu jatkuu Hilkka Huotarin vetämänä kerran viikossa Kynnys ry:n tiloissa Yliopistonkatu 9 b sisäpiha. Jos sinua kiinnostaa tulla mukaan maalaamaan tai vain tulla tutustumaan, ota yhteyttä Hilkka Huotariin p. 0500-936767.
TVJ:n tiloissa, Happy House Ursiininkatu 11, järjestetään monenlaista toimintaa viikoittain, siitä tarkemmin heidän viikkojulkaisuissaan.
Yhteystiedot:
Puheenjohtaja Lauri Jokinen
p. 040 - 594 8975
s-posti: lauri.jokinen@pp4.inet.fi
Varapuheenjohtaja Hilkka Suominen
p. 0400 – 536 679
s-posti: hilkka.suominen@pp1.inet.fi
Sihteeri/rahastonhoitaja Riitta Nissilä
p. 02-2557 510
s-posti:riitta.nissila@pp.inet.fi
Salon seudun yhteyshenkilö
Jarkko Suominen
p. 0440-524 104
s-posti: jarkko.suominen@salo.salonseutu.fi
Osaston postiosoite:
Polioinvalidit ry
Varsinais-Suomen osasto
Kipparikatu 9
20540 TURKU
Osaston johtokunta:
Jokinen Lauri
Lahti Erkki
Lavonen Eeva
Nissilä Riitta
Nummila Vilho
Suominen Hilkka
Suominen Jarkko
|
Varsinais-Suomi
|
|